Sain yleislääkäriltä lähetteen selkäongelman vuoksi Lohjalle erikoislääkärille, mutta ylilääkäri palautti lähetteen Tammisaaren terveyskeskukseen.
Kävin yksityisellä magneettikuvauksessa Espoossa , mutta siellä ei näkynyt "ahtaumaa" tai "pinnettä". Magneettikuvauksen hankin sen jälkeen kun lähete erikoissairaanhoitoon oli palautettu Lohjalta Tammmisaaren terveyskeskukseen. radiologin lausunnon mukaan.
Suurin ongelma on se, että en pääse suoraksi. Kun seison seinää vasten, en saa selkääni suoraksi.
En pysty kävelemään kuin lyhyitä matkoja, asunnosta autolle. Sekin kumarassa. Asun kolmannessa kerroksessa, ei hissiä.
Ongelma on nyt jatkunut yli vuoden ja rajoittaa merkittävästi toimintakykyä.
Vaikka minulla on tehty lannerangan/selän magneettikuvaus yksityisesti (ilman lähetettä), ja radiologin lausunnon mukaan selvää ahtaumaa tai pinnekohtaa ei todettu, toivon kuitenkin kokonaisvaltaista arviota oireiden, kliinisen tutkimuksen ja magneettikuvien perusteella, koska toimintakykyni on merkittävästi heikentynyt.
Pyydän arviota siitä, olisiko aiheellista tehdä lähete HUSin erikoissairaanhoitoon selkäsairauksien/selkäkirurgian arvioon tai muuhun tarkoituksenmukaiseen erikoisyksikköön. Toivon myös, että aiempi magneettikuvaus ja radiologin lausunto huomioidaan lähetteessä.